Diabeteksen vaikutus jalkoihin


Diabetesta sairastavien verensokeritasot ovat normaalia korkeammat, veren valkosolut eivät toimi tehokkaasti, joten ihoninfektioita, sienitauteja ja tulehduksia esiintyy paljon useammin kuin terveillä. ( Lääketehdas Hoechst 1989)

Jalkaongelmat ovat yleisiä kaikenikäisillä, eivätkä ne välttämättä liity mihinkään sairauteen. Eniten jalkavaivoja aiheuttavat epäsopivat kengät, myös ikääntymisestä johtuvat seikat vaikuttavat jalkojen kuntoon. Diabeetikolla jalkavammoja syntyy herkemmin kuin muille. Syynä ovat diabeteksen aiheuttamat lisäsairaudet: Hermomuutokset, verisuonimuutokset ja sidekudoksen muutokset. Lisäksi korkea verensokeritaso lisää tulehdusriskiä. Sokeriaineenvaihdun vuoksi myös sieni-infektioita. 
( Diabetesliitto, www.diabetes.fi)

Diabeetikoille ilmaantuu jalkaongelmia siksi, että heidän jalkojen verenkierto on heikentynyt ja/tai heillä on neuropatiaa ja/tai heidän tulehdusherkkyynteensä on huonon sokeritasapainon vuoksi lisääntynyt.  
( Diadetes, Duodemic Pirjo Ilanne-Parikka, Tero Kangas, Eero A. Karpio, Tapani Rönne)

Diabeetikoilla esiintyy 3-4 kertaa enemmän alaraajojen valtimokierron häiröitä kuin muilla. Jos diabeetikon sokeritasapaino on huono, veren valkosolujen toiminta häiriintyy. Tällöin jalkaan syntyvät haavat tulehtuvat normaalia helpommin, koska valkosolut eivät tapa tehokkaasti ihon sisään tunkeutuneita bakteereja. Huono hoitotasapaino lisää myös riskiä sienitulehduksiin. Varpaanvälin sienitulehdus aiheuttaa usein ihoon halkeaman, jota kautta bakteereja voi päästä ihon sisään ja syntyy syvä lihakerrokseen ja jopa luuhun asti ulottuva tulehdus.  
( Diadetes, Duodemic Pirjo Ilanne-Parikka, Tero Kangas, Eero A. Karpio, Tapani Rönne)

Diadeetikolla on noin 15 kertaa muita suurempi alaraaja amputaatiovaara, mutta hyvällä hoidolla sitä voidaan merkittävästi vähentää. Tärkeimmät jalkavaurioille altistavat tekijät ovat huono jalkojen valtimoverenkierto. Vaikeat ongelmat, haavumat ja kuoliot alkavat usein vähäsestö kolhusta tai muun ulkoisen syyn vaikutukset.  
( Diadetes, Duodemic Pirjo Ilanne-Parikka, Tero Kangas, Eero A. Karpio, Tapani Rönne)

Heikentynyt verenkierto muuttaa ihon ohueksi ja hauraaksi se edistää kovettumien ja iho oireiden syntymistä. (oma ajatus)


Diabeetikoilla on myös hermostoksesta eli tunnon häviäminen. Tuntoaistien (kosketus, kipu, paine, lämpö) tehtävän on toimia kehon hälytysjärjestelmänä. Jos tuntoaistien toiminta häiriintyy erillaiset mekaaniset tekijät voivat aiheuttaa pahoja vammoja täysin kivuttomasti. Esimerkiksi kivi kengässä saattaa jäädä huomammatta tai jalkoihin voi tulla palovammoja saunassa Näin saavat alkunsa hankaumat, kovettumat, känsät, haavat ja kynsivauriot. 
( Diadetes, Duodemic Pirjo Ilanne-Parikka, Tero Kangas, Eero A. Karpio, Tapani Rönne)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti